From Waste to Taste -kokkisota

On aika selvittää, kuka joukostanne on hävikkiruokamestari! From Waste to Tastenkokit1 kokkisodassa pääsette valmistamaan kokkisodan hengessä herkullisen lounaan tai vaikkapa unohtumattoman illallisen.

Kokkisodassa tiiminne jaetaan pienempiin ryhmiin, jotka kisailevat keskenään hävikkiruokamestaruudesta. Ryhmät tekevät samoista hävikkiraaka-aineista itse suunnittelemansa annokset. Yksi ryhmästänne voi olla innostava kannustaja, toinen idearikas menun suunnittelija ja kolmas keittiön paras pihvinkääntäjä. Osallistuminen ei edellytä huipputason keittiöosaamista, sillä nyt mitataan tiimityöskentelytaitoja! Kokkisodan voi järjestää myös kahden hengen kilpailuna.

Kokkisodan hengessä voidaan kisata niin lounasannoksista, runsaista välipaloistaannos1 kuin neljän ruokalajin illallisista. Vetäjänä toimii luova kokkimme, jonka avustuksella kisa etenee huipputunnelmiin ja annokset valmistuvat ajallaan. Lopuksi herkulliset annokset nautitaan ja paras ryhmä/henkilö palkitaan. Kokkisota sopii hyvin esimerkiksi työpaikan virkistyspäiviin, asiakastilaisuuksiin tai ohjelmanumeroksi polttareihin. Ruoanvalmistuksen kesto on ryhmäkoosta ja toivotusta menusta riippuen noin 2–4 tuntia. Suunnittelemme kokkisodan sisällön yhdessä asiakkaan kanssa. Ota yhteyttä catering@waste2taste.com – ja keskustellaan, minkälainen sota teidän tiiminne kanssa saataisiin aikaan!